Papan muistolle♥

lemmupappa

Hyvää matkaa Lemmupappa♥ Pappa oli äitini isä, ja ensimmäinen läheinen jonka olen menettänyt. Pappa teki töitä Itikalle, elikkä Atrialle. Pappa oli hyvin tavanomainen pohojalaanen isäntä, vakava mutta silti heltyi aurinkoiseen hymyyn. Suurin osa lempilapsuudenmuistoistani ovat papan maatilasta. Kesät karitsojen kanssa, mummolan hullut vuohet Erhe ja Virhe joista toinen rakastui papan valmettiin, syntymäpäivänäni syntynyt vasikka sai nimekseen Syykky, sillä sen otsaa koristi valkea sydän. Muistan aina kuinka mummolassa hukkui ankka kylpyammeeseen eikä kukaan uskonut minua koulussa kun kerroin siitä. Papasta muistan myös hirveän elävästi sen, kuinka hän hääräsi traktorin kanssa ja onnistui napsauttamaan metalliosan sormelleen niin että sormenpää repesi irti. Pappa istui nurmikolla veren ympäröimänä ja uskotteli että kaikki on hyvin. ”Laastaria vaan!”, vaan ei, äiti vei papan sairaalaan ja pappa pyörtyi matkalla äidin päälle. Lopulta sormi saatiin ommeltua takaisin paikalleen ja pappa sai viettää loppuelämänsä hassun näköisen – mutta toimivan – sormen kanssa. Olen onnellinen että sain tälläisen papan elämääni. Nähdään taas.♥

Vaikein

roopenvipatpäivätpeRoope on alkanut kuuroutua, mikä ei ole kiva kombo sokeuden kaveriksi. Roopella on kipuja, eikä enää ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin päästää puudeli pois ennenkuin vointi pahenee. Blogia alusta asti lukeneet muistaa kuinka sain Roopen asuessani Oulussa, 2012, sen ollessa 3vuotias ja kaltoinkohdeltu. Roope on ensimmäinen koirani, ja sai viettää kanssani ihanat melkein 7 vuotta. Mikään ei ole niin raskasta kuin tämä. Tunnit lipuu nenän edestä, meidän viimeiset yhteiset tunnit. Nyt yritän olla rohkea ja vahva, niellä itkun hetkeksi, pitää villakoirani kanssa hauskaa ja nauttia elämästä, vielä kun voidaan se yhdessä tehdä.