Pieni, maailman ihanin Rune lähti Roopen seuraksi pilvien päälle. Runen kunto romahti äkillisesti tiistai-iltana, ja päivystävän eläinlääkärin yrityksistä huolimatta oli jo liian myöhäistä. Runen sisuskalut eivät enää toimineet. Nyt ei enää pieneen harjakoiralapseen satu, pilvien päällä se saa syödä mitä ikinä haluaa ilman allergia-oireita, nauttia juoksemisesta tervein jaloin ja nukahtaa pehmeimmille pilvipatjoille Roopen viereen. Rune oli kuin tähdenlento, hyvin kaunis ja kirkas, mutta liian lyhyen aikaa.

Kaikki tapahtui niin äkkiä että shokkitila ei meinaa millään laskea, mutta olen kaikesta huolimatta tulossa Tampere Kupliiseen. Toivon ymmärrystä kanssakuplijoilta jos en näytä hirveän pirteältä. Lupaan yrittää olla reipas. Nyt on vaan sydän rikottu toisen kerran pienen ajan sisään pikkumurusiksi.

Nähdään Tampere Kupliissa viikonloppuna! ♥ MUISTAKAA ETTÄ PIENLEHTIMARSSI JATKUU KAKKOS.(2.) KERROKSESSA!!

Kupliista voit tulla minulta ostelemaan zineni ”Hoijakantie” ja ”Angstipastaa”! Myyn myös erilaisia tarroja! Tule moikkailemaan jos tunnistat! :—)

Angstipastaa on pienlehti täynnä lyhyitä sarjisblogityylisiä sarjispätkiä! Angstipastaa on Hoijakantiehen verrattuna sangen hupaisa, rentoa höpsöä luettavaa pienillä sarjisblogilleni uskollisilla vivahteilla! Tässä esimakua.♥

Toivon kovasti että Angstipastaa on kaikessa randomsuudessaan ihmisille mieluisa! Tässä vielä vilahdus ihanasta Pyhästä Pööpestä, vinyylitarrasta jonka tein Roopea muistellen.♥ Nähdään Tampere Kupliissa! \o/ Kannattaa seurata mua instagramin puolella @surkeaillustrations jonne päivittelen enemmän taidejuttuja!!

Hyvää matkaa Lemmupappa♥ Pappa oli äitini isä, ja ensimmäinen läheinen jonka olen menettänyt. Pappa teki töitä Itikalle, elikkä Atrialle. Pappa oli hyvin tavanomainen pohojalaanen isäntä, vakava mutta silti heltyi aurinkoiseen hymyyn. Suurin osa lempilapsuudenmuistoistani ovat papan maatilasta. Kesät karitsojen kanssa, mummolan hullut vuohet Erhe ja Virhe joista toinen rakastui papan valmettiin, syntymäpäivänäni syntynyt vasikka sai nimekseen Syykky, sillä sen otsaa koristi valkea sydän. Muistan aina kuinka mummolassa hukkui ankka kylpyammeeseen eikä kukaan uskonut minua koulussa kun kerroin siitä. Papasta muistan myös hirveän elävästi sen, kuinka hän hääräsi traktorin kanssa ja onnistui napsauttamaan metalliosan sormelleen niin että sormenpää repesi irti. Pappa istui nurmikolla veren ympäröimänä ja uskotteli että kaikki on hyvin. ”Laastaria vaan!”, vaan ei, äiti vei papan sairaalaan ja pappa pyörtyi matkalla äidin päälle. Lopulta sormi saatiin ommeltua takaisin paikalleen ja pappa sai viettää loppuelämänsä hassun näköisen – mutta toimivan – sormen kanssa. Olen onnellinen että sain tälläisen papan elämääni. Nähdään taas.♥

Kiitos äiti hieman oudoista kysymyksistä.. <:-D