KUPLII LÄHESTYY! NÄHDÄÄN!♥

kupliikartta1 joo

Nähdään Tampere Kupliissa viikonloppuna! ♥ MUISTAKAA ETTÄ PIENLEHTIMARSSI JATKUU KAKKOS.(2.) KERROKSESSA!!

Kupliista voit tulla minulta ostelemaan zineni ”Hoijakantie” ja ”Angstipastaa”! Myyn myös erilaisia tarroja! Tule moikkailemaan jos tunnistat! :—)

 

TampereKuplii! Uusi zine!

kuplimaa

Angstipastaa on pienlehti täynnä lyhyitä sarjisblogityylisiä sarjispätkiä! Angstipastaa on Hoijakantiehen verrattuna sangen hupaisa, rentoa höpsöä luettavaa pienillä sarjisblogilleni uskollisilla vivahteilla! Tässä esimakua.♥

kansipasta

sivuesim1sivuesim3

Toivon kovasti että Angstipastaa on kaikessa randomsuudessaan ihmisille mieluisa! Tässä vielä vilahdus ihanasta Pyhästä Pööpestä, vinyylitarrasta jonka tein Roopea muistellen.♥ Nähdään Tampere Kupliissa! \o/ Kannattaa seurata mua instagramin puolella @surkeaillustrations jonne päivittelen enemmän taidejuttuja!!

roopetarraisompi

Papan muistolle♥

lemmupappa

Hyvää matkaa Lemmupappa♥ Pappa oli äitini isä, ja ensimmäinen läheinen jonka olen menettänyt. Pappa teki töitä Itikalle, elikkä Atrialle. Pappa oli hyvin tavanomainen pohojalaanen isäntä, vakava mutta silti heltyi aurinkoiseen hymyyn. Suurin osa lempilapsuudenmuistoistani ovat papan maatilasta. Kesät karitsojen kanssa, mummolan hullut vuohet Erhe ja Virhe joista toinen rakastui papan valmettiin, syntymäpäivänäni syntynyt vasikka sai nimekseen Syykky, sillä sen otsaa koristi valkea sydän. Muistan aina kuinka mummolassa hukkui ankka kylpyammeeseen eikä kukaan uskonut minua koulussa kun kerroin siitä. Papasta muistan myös hirveän elävästi sen, kuinka hän hääräsi traktorin kanssa ja onnistui napsauttamaan metalliosan sormelleen niin että sormenpää repesi irti. Pappa istui nurmikolla veren ympäröimänä ja uskotteli että kaikki on hyvin. ”Laastaria vaan!”, vaan ei, äiti vei papan sairaalaan ja pappa pyörtyi matkalla äidin päälle. Lopulta sormi saatiin ommeltua takaisin paikalleen ja pappa sai viettää loppuelämänsä hassun näköisen – mutta toimivan – sormen kanssa. Olen onnellinen että sain tälläisen papan elämääni. Nähdään taas.♥

Vaikein

roopenvipatpäivätpeRoope on alkanut kuuroutua, mikä ei ole kiva kombo sokeuden kaveriksi. Roopella on kipuja, eikä enää ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin päästää puudeli pois ennenkuin vointi pahenee. Blogia alusta asti lukeneet muistaa kuinka sain Roopen asuessani Oulussa, 2012, sen ollessa 3vuotias ja kaltoinkohdeltu. Roope on ensimmäinen koirani, ja sai viettää kanssani ihanat melkein 7 vuotta. Mikään ei ole niin raskasta kuin tämä. Tunnit lipuu nenän edestä, meidän viimeiset yhteiset tunnit. Nyt yritän olla rohkea ja vahva, niellä itkun hetkeksi, pitää villakoirani kanssa hauskaa ja nauttia elämästä, vielä kun voidaan se yhdessä tehdä.